extratarjoukset

Historia

SAARIMÄEN KAUPPA ja KAUPPIASSUKU

 

ABRAHAM ABRAHAMINPOIKA SAARIMÄKI

Saarimäen talo sijaitsee korkealla mäellä, lähellä Keuruun rajaa, nykyisen Kolho-Haapamäki tien varressa. 1870 -luvun puolivälin paikkeilla paikan osti Keuruun Liesjärveltä perheensä kanssa Heinäseen muuttanut Abram Hermanninpoika Saarimäki. Vanhin poika, isänsä mukaan Abrahamiksi kastettu, oli syntynyt 20.2.1870. Perheessä oli kaikkiaan yhdeksän lasta. Abram Saarimäki toivoi vanhimmasta pojastaan talon jatkajaa. Keuruulla käydyn kansakoulun jälkeen Abraham Abraminpoika lähti opiskelemaan maanviljelystä Saarijärvelle Tarvaalan Maamieskouluun. Sen päätyttyä v. 1895 hän toimi suuren maatilan hoitajana Pälkäneellä. Siellä hän tapasi tulevan vaimonsa Wilhelmiina Erkintytär Ahtilan. Avioliitto solmittiin v. 1897 ja nuoripari palasi Saarimäkeen viljelemään maata. Maatalon töistä oli kuitenkin luovuttava, sillä Abrahamissa todettiin reuma. Oli etsittävä uusi ammatti. Abraham ja Wilhelmiina Saarimäki ostivat Postin tilasta Ukonselän rannalla sijaitsevan Lahtela nimisen paikan ja rakensivat talon, jossa oli kaksi huonetta ja keittiö. Vuosi 1898 oli merkittävä vuosi Saarimäen perheessä. 25.10.1898 syntyi Abrahamja Wilhelmiina Saarimäen ainoa poika, Eino Valdemar ja 15.11. he avasivat kaupan Lahtelan toisessa kamarissa. Näin oli syntynyt nykyinen Abr. Saarimäki Oy, Vilppulan vanhin, 100-vuotias ja edelleen saman suvun hoidossa oleva kauppa. Vuosisadan ensimmäisinä vuosikymmeninä liiketaloa laajennettiin useampaan kertaan. Laajennusten jälkeen se käsitti myymälän, konttorihuoneen, varastoja ja kauppiaan asunnon

Aika muuttuu,mutta muuttuuko ihminen, lauloi aikanaan Georg Ots.

 

Tässä "valintamyymälässä" Abraham Saarimäki aloitti kaupan teon yli sata vuotta sitten ja aika on muuttunut.

Vuokraa peräkärry

Vuokraa juhlateltta

pirkka

Aukioloajat

maanantai-torstai 09–18
perjantaisin 09–19
lauantaisin 09–16
sunnuntaisin 12–15

Yhteystiedot

 (03) 531 5135
 Postitie 1, 35990 KOLHO

plussa-pysty-ilmanvarjoja